Lehtileikkeitä

Kimonkylän palosta 1853 tieto levisi aina Turkua myöden. Sanomia Turusta lehti kirjoittaa asiasta noin kuukautta myöhemmin kuin Borgå Tidning.

Sanomia_Turusta_21.6.1853-_1

Sanomia_Turusta_21.06.1853-2

Sanomia_Turusta_21.6-1853-3

 

Borgå_Tidning_4.6.1853

Kimonkylän_palo___BORGÅ_TIDNING_4.6.1853

 

1909

UUSMAALAINEN nr. 49

Maanantai 3 toukokuuta

Kesäinen muistelma Lapinjärveltä. Prinsessa Verna sai seurata ritareita Artjärvelle, johon suurempia sotaväen osastoja kokoontui. Tämän johdosta alkoi linnanpäällikkö pelätä, että hänen salaisuutensa tulisi keksityksi. Niinpä päätti hän paeta Venäjän puolelle, huolimatta tohtorin varoituksista, eikä myöskään heikko Kymijoen jää häntä pelottanut. Kun Venäjän puolella oleva vartiosotamies huomasi tämän , niin päästi hän kivääristään panoksen, joka haavotti pakolaista, ja samassa murtui tuo ohut kuori, joka tuskin hillitsi sen vaahtoavia laineita ja hän iäksipäiväksi  vaipui Vellamon syliin. Näin päättyi siis linnanpäällikön sankarielämä. Ne verivirrat, joista monet sydämet  sammuivat, kuiskivat kostoa tyrannille, jota ei sallimuksen voima sivuuttanut, vaan kävi edellä kerrotulla tavalla. Kaksi näkijää vaan, toinen toisella, toinen toisella rannalla olivat todistajina, ja Anjalankoskesta kuuluva kaamea ääni muistutti kuolinkelloja, ja sen hyrskyiset vesipisarat kirkkaina kuin kyyneleet, joita ystävä maan vuodattaa ystävänsä eronhetkellä.

Tämän onnettoman tapahtuman jälkeen myytiin Yöjärvenlinna taloksi Salmelaan. Tästä lähtien alkoi sen varsinainen hävitys. Sen ihana ruusutarha jota ritarit ihailivat joutui armotta hävitettäväksi. Kun  kuningas Kustaa III aikana lohkojako toimitettiin, niin Artjärvi joutui Kimonkylän tilusten piiriin, sen nykyiselle omistajalle*). Niin kertovat vanhemmat eläjät, jotka muistat että pensaat ja hedelmäpuut juurittiin, jopa saivat osansa Pukaron hovien, Jonttaksen ja Lomnäsin puutarhat. Nyt on luonto kylvänyt toisenlaista metsää ja pensaita tilalle, joten ne harvassa olevat pensaat jotka ovat juurista versoneet, saavat väistyä aina yhä uuden ja uuden tulokkaan tieltä. Paikat ovat muuttuneet, nimet ovat toiset. Yöjärvi ei enään kimmaltele salon salaperäisenä mustana peilinä, kuten ennen, se on kuivunut mahtavaksi rahkasuoksi. Sen laakson lahdelma, missä ennen venhe aalloilla keikkui, käyäpi nyt kyntömies vakavasti auransa jälessä. Mitä löytää nyt enään Yöjärvenlinnassa kävijä? Sen viie kesäinen käyntini vastatkoon. Olin elokuun puolivälissä aikaseen aamulla jalkeella. Taivas oli metsän rannoilta peittynyt hienoon usvaan, ja auringon ensisäteet alkoivat kullata idän taivaan rantaa. Päivästä näytti tulevan kaunis. Ei pilven hattaraakaan näkynyt taivaalla. Kauvan en metsässä harhaillut kun korviini kajahti oman karjani kello. Se kuului Yöjärvenlinnasta päin. Heti valtasi minun omituinen tunne; astuin kiivaasti sitä kohden. Äkkiä silmäni keksivät puun, joka ei ole tavallinen metsissämme. Se oli pähkinäpuu, joka kantoi oksissaan joitakin raakaleita. Istuuduin ja loin katseeni maahan. Hento  ruoho kimalteli kastepisaroiden välistä  sitä kauniimmin kuta ylemmäksi päivä ennätti kohota ilmalaelle. Vaivuin näihin mietelmiini, ja haaveilin satujen salaperäisestä linnasta. Ajattelin Vernan onnetonta kohtaloa ja niitä kaipauksen kyyneliä joita hän yksinäisyydessä vuodatti. Mietin hetkiä jolloin hän nöyränä polvistui ja rukoili Korkeimmalta lohdutusta ja pelastusta, ja kuinka ritari sattumalta tuli hänelle pelastavaksi enkeliksi. Näitä ajatellessani katkaisi mietelmäni rätisevä rastas läheisessä puussa. Häpesin miehenä kun tunsin silmänurkkani kostuvan, ja astua tallustelin kellokasta kohden, joka rinteellä ahmi suun täydeltä rehevätä ruohoa. Siellä ja täällä kohtasin vielä moniaita  pähkinäpuita ja viinimarjapensaita, toiset melkeinpä  vielä rivissä. Vähitellen aloin hoitottaa karjaani kotiin ja mietelmäni haihtuivat jokapäiväisiksi. Näin päättyi havaintoni Yöjärvenlinnasta, jota parhaillaan talvenhanki peittää. Ei kuulu koiran haukuntaa, eikä karjankellon kalkantaa.  Hongat siellä soittavat yksitoikkoista säveltään, ja metsän siivekkäät ovat ainoat eläjät. Kun kevätaurinko lumen sulattaa ja hyinen halla haihtuu, niin silloin taas Yöjärven ainoat ruusut ja orjantappurat kukkivat prinsessa Vernan muistoksi.

J.H. Hemmilä.

 

J.Herman  Hemmilä (1865 – 1932) oli nuorisoseuran perustamisajoista aktiivinen jäsen.