Kylän historiaa

Kimonkylästä  vanhoissa maakirjoissa  ensimmäiset maininnat  ovat vuodelta 1539, jolloin kylän nimi oli vain lyhyesti Böle, tämän kertoo 1995 ilmestynyt Lapinjärven historian (Mikael Korhonen – Christer Kuvaja) ensimmäinen suomenkielinen painos.

Kylän asutus on alkujaan  muodostunut lähelle Taasianjokea sen itäiselle rannalle, Lapinjärvi – Elimäki tien varrelle, eli sittemmin tunnettu valtatie kuutosena  aina 50 – luvun lopuille kunnes uusi pikitie valmistui.  Kylä oli alkujaan tiiviisti rakennettu, talot ja rakennukset olivat niin lähekkäin että mies saattoi kulkea läpi kylän  katolta katolle hyppien. Tämä koitui kylän kohtaloksi 1800 luvun puolivälissä jolloin tulipalo tuhosi 23 talon rakennukset. Palo sai alkunsa suustaladattavan aseen lataustäytteiden lentäessä olkikatolle jolloin kuiva katto lehahti tuleen. Mutta se onkin aivan oma historiansa. Palon ja isonjaon myötä asutus hajaantui ja talot rakennettiin sinne missä viljelyksetkin sijaitsivat.

 

KAUPPAHISTORIAA KUVIN

Cederin kauppa 1800 - 1900 lukujen vaihteessa. Takana näkyy Mattilan talon päärakennus. (Maissi Mannisen kuvakokoelmasta)

Cederin kauppa 1800 – 1900 lukujen vaihteessa. Takana näkyy Mattilan talon päärakennus. (Maissi Mannisen kuvakokoelmasta)

Kimonkylän_Osuuskauppa__I_versio

Kylälle perustettiin Osuuskauppa joka aloitti toimintansa 27.10.1916. Kauppa myytiin 26.10.1928 Kausalan Osuuskaupalle  ja tämä liitettiin myöhemmin vielä Osuukauppa Ympäristöön. Liike toimi samalla paikalla aina 1960 luvun alkupuolelle näissä tiloissa jolloin rakennettiin uusi kauppa nykyisen Kausalan tien ja Kimonkyläntien kulmaukseen jossa se oli aina  2000 luvu alkun kunnes Ok. Ympäristö lakkautti kaupan liian pienenä ja kannattamattomana.

Kylän asukasmäärä noudattaa samaa kaavaa kuin maaseudulla yleensäkin. Viime vuosisadan alkukymmenillä  kylällä oli 530 ja vielä vuonna 1950, 460 asukasta. Nyt uusin tehokkain menetelmin on asukasmäärä saatu puristettua  reilusti alle 200.

 

Kimonkylä_Oma_-_Pohja

Kimonkylän keskustaa postikorttikuvassa 1958. Valtatie 6 kulki tuolloin vielä kylän halki. Osuusliike Oma-Pohja etualalla keskellä, sekä Cederin kauppa kuvan yläosassa vasemmalla.

Tämä kylähän on ollut vielä 1940 – 50 lukujen vaihteessa ollut kielellisen alueen rajamaita, sillä naapurikylä Pukaro, joka nykyisin on tunnettu Elimäkeläisestä paronistaan, oli voittopuolisesti ruotsinkielistä aluetta. Ja nykyisinkin Lapinjärven kunnassa on vain kaksi lähes täysin suomalaista kylää, tämä Kimonkylä sekä Porlammi joka on aivan toisessa ääressä kuntaa. Täällä kimonkylässä puhuttiin ja puhutaan vieläkin murretta joka on elimäkeläis- iittiläistä josta 1940 -50 luvilla saatettiin käyttää nimitystä että se on sitä ”meilän teilän iittiä”.

Näissä suomenkielissä kylissä puhuttiin ja puhutaan kuitenkin erilaista murretta, eroja on kuvattu Lapinjärveläisellä sananparrella:

”Porlammoiset on ärrän tärittäjii ja pyölijöiset ällän lällyttäjii.” (Lj.)

Sananparsilla  on kuvailtu muutoinkin kylän elämää ajan saatossa. Hevonen oli taloissa tärkeä ja arvostettu kotieläin, hyvä hevonen oli miehen kunnia. Niinpä tämäkin on huomioitu pitäjällä josta myös on tullut sanonta:

”Hyvää tää syäp ja korkijalt kattelee”, sano Pyälin miäs hevoistah. ( Lj.)

Piti myös joskus jopa näyttää miten ”mukin” jalat menee. Siitä sitten syntyi sanonta jossa todettiin että:

Kylän kohlis ja koukkupaikois kimonkylän miäs kovaa ajaa. ( Lj.)

 

Hevosmiesten tietotoimiston mukaan kimonkylässä ei ole kuitenkaan ollut niin kovia hevosmiehiä kun naapurikunnan Elimäen kylissä, siellä kun on kuuleman mukaan Teuroisten ja Raussilan kylillä pitäjän varsinaiset hevosmiehet olleet tai ehkä ovat vieläkin. On nimittäin yleisesti tiedossa että missä kaksi Teuroislaista miestä kohtaa, ei ne puhu muusta kuin hevosista, tosin sama tietotoimisto jatkaa että Raussilan miehiä riittää yksikin kerrallaan vastaavanlaisen keskustelun aikaan saamiseen.

 

TARUA VAI TOTTA ?

Pitää myös muistuttaa kylämme tarunomaisesta ja  salaperäisestä puolesta.

Z. Topeliuksen  kirjoittamissa Talvi-illan tarinoissa on mukana kertomus Yöjärven kartanon vaiheista. Vernan ruusut kirjan tapahtumat ovat sijoittuneet Kimonkylän maisemiin. Nyt paikkaa kattaa synkkä metsä, mutta ehkäpä siellä sittenkin olisi jotakin mielenkiintoista ja arvoituksellista kuten kaksisataa vuotta sitten.


Zacharias Topelius 1818 – 1898  ”Talvi-iltain tarinoita” 1850 – 79, näistä yksi ”Vernan ruusut”. Tämä on, jos käyttäisi nykyajan kirjallisuusmainontaa, ihastuttava nuoren upseerin rakkaustarina, jonka sadunomaista romantiikkaa kehystää Anjalan päivien sotaisa levottomuus ja sen vastakohtana rokokoon leikkisä elämänilo. Tarina on sijoitettu tapahtumaan täällä Kimonkylän maisemissa vuonna 1789 Ruotsin kuninkaana oli Kustaa III. Tämä tarina kehystyy Anjalan liiton ja Kustaa III ajan sodan tapahtumiin. Tämä sotahan käytiin näistä maisemista muutaman kymmenen kilometrin  päässä Kymijoen, silloisen rajan takana.

Nuori luutnantti Yrjö Ros  ja  kornetti ( ratsuväen vänr. ) Jaakko Peura Loviisasta  matkasivat ratsain Artjärvelle kokoontuneita rekryyttejä, eli värvättyjä alokkaita tarkastamaan.

Matkalaiset eksyivät kimonkylän metsissä kesäkuisen yön  hämärässä, kadotettuaan tien tai jo paremminkin polun jota he olivat seuranneet. Tuntui jopa sateen uhka ja oltiin jossakin ”lemmon erämaassa” kuten asia kirjassa osoitetaan. Mutta lehmänkellon ääni ja koiran haukunta sai eksyneet jälleen aavistamaan että yösijakin vielä löytyisi. Talutettuaan hevosensa metsäiselle mäelle  he näkivät pienen puron, ja järven jonka vesi välkkyi tavattoman mustana tuntemattomien syvyyksien yllä.

Tuossa yksinäisessä seudussa  oli muun maailman silmiltä kätkettynä asunto joka liian pieni aateliskartanoksi, mutta suuri tavalliseksi talonpoikaistaloksi. Paikka oli muurilla ympäröity, puutarhassa oli ylen määrin harvinaisia ulkomaisia korukasveja hyvin hoidettuna.

Kapteeni Mörk asui vanhaa autiotilaa erakkona kauniin tyttärensä Vernan kanssa. (Kerrotaan tämän M:n asuneen salanimellä, hän olisi oikeasti ollut Anckarström eli mies joka ampui kuningas Kustaa III:ta.)   Tämä Verna oli, tai hänet uskottiin kuuromykäksi, lapsena sairastetun rokon aiheuttaman kuulovaurion takia. Tarinaan kuulu vielä armeijan lääkäri Ekströmer joka ymmärtää mistä on kysymys. Samoin sankarin tie vie taisteluihin ja hän haavoittuu mutta kuten tarinoissa yleensä niin tässäkin, onnelliseen loppuun päästään, monen vaiheen jälkeen johon kuuluu lähes kaikki vanhan ajan juonen kehitysversiot. Jos taru kiinnostaa käykää kirjastossa.

Tarinasta vielä sen verran että tämä mainitsemani paikka löytyy kartalta kun vedetään suora viiva Elimäen kirkolta Artjärven kirkolle niin kyseinen paikka on viivan puolivälissä.